DOKKINO: Yhdessä! -verstaat ja juhlanäytökset

dokkino_yhdessa_poster2

DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaverstaat

Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO on osallistunut lähestyviin Suomen satavuotisjuhliin toteuttamalla vuoden 2016 aikana eri puolilla Suomea DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaverstaita, joissa lapset ja nuoret ovat päässeet tutustumaan luovien dokumenttielokuvien maailmaan ja toteuttamaan itse omat dokumenttielokuvansa alusta loppuun saakka ammattitaitoisen ja innokkaan ohjaajan avustuksella. Verstaat ja juhlanäytökset ovat osa Suomi 100 -hankkeen virallista ohjelmaa.

DOKKINO: Yhdessä! -verstaskiertue suunnattiin 11–16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Verstaita järjestettiin 18 maakunnassa, joista jokaisesta valittiin avoimen haun kautta mukaan yksi luokka, jolle DOKKINO ja Suomi 100 -hanke tarjosivat kaksipäiväisen maksuttoman dokumenttielokuvaverstaan. Verstaat toteutettiin osallistuvan ryhmän omalla koululla.

Verstaiden kattavana teemana oli ”Yhdessä”, joka on myös Suomi 100 -juhlavuoden teema. Tätä laajaa aihetta rajattiin valmiiksi erilaisiin alateemoihin, joiden kautta oppilaita pyrittiin haastamaan yhteiskunnalliseen ajatteluun. Näitä alateemoja ovat esimerkiksi solidaarisuus, osallisuus, oma tila tai ”yhtenäinen Suomi”. Verstaissa valmistuneet dokumentit näyttävät sen, miten ja millaisena suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta heijastuvat lasten ja nuorten pienissä, arkisissa kokemuksissa.

Verstaissa valmistuneisiin elokuviin voit tutustua täällä.

DOKKINO: Yhdessä! -juhlanäytökset

DOKKINO: Yhdessä! -verstaissa tehdyt elokuvat esitettiin DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin juhlanäytöksissä 19 paikkakunnalla ympäri Suomea vuonna 2017, satavuotiasta Suomea ja sen tulevaisuutta juhlien. Juhlanäytökset lähtivät käyntiin tammikuussa 2017 Helsingistä, missä näytös järjestettiin DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin yhteydessä tiistaina 24.1.2017. Juhlanäytöksessä oli mukana muun muassa Suoallianssi_logo_vertical_rgb-colormen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry.

Tämän jälkeen nuorten toteuttamat elokuvat lähtivät 18 paikkakunnan juhlanäytöskiertueelle helmikuussa 2017. Juhlanäytökset juhlistivat yhtä lailla Suomen satavuotista taivalta, kotimaista dokumenttielokuvaa sekä nuorten elokuvantekijöiden saavutuksia.

Elokuvat ladataan myös DOKKINOn verkkosivuille sekä Youtube-palveluun.

Juhlanäytöskiertueen aikataulu

DOKKINO: Yhdessä! -juhlanäytökset olivat Suomi 100 -hankkeen mahdollistamana maksuttomia ja kaikille avoimia.

Tiistai 24.1.2017
Helsingin ensi-iltanäytös DocPoint-festivaaliviikolla

Tiistai 7.2.2017
Lappi (Kemi), Pohjanmaa (Vaasa), Etelä-Savo (Mikkeli), Kanta-Häme (Hämeenlinna), Varsinais-Suomi (Turku), Kainuu (Kajaani)

Keskiviikko 8.2.2017
Pohjois-Pohjanmaa (Oulu), Etelä-Pohjanmaa (Seinäjoki/Ylistaro), Keski-Suomi (Jyväskylä), Päijät-Häme (Lahti), Pirkanmaa (Tampere), Pohjois-Savo (Iisalmi)

Torstai 9.2.2017
Keski-Pohjanmaa (Kokkola), Satakunta (Pori), Pohjois-Karjala (Joensuu), Etelä-Karjala (Lappeenranta), Kymenlaakso (Kotka), Uusimaa (Vantaa)

DOKKINO: Yhdessä! -elokuvien muut esitykset

DOKKINO: Yhdessä! -verstaissa valmistuneita elokuvia nähdään juhlanäytöskiertueen jälkeen muissa lapsille ja nuorille suunnatuissa sekä nuoriso- ja kasvatusalan tapahtumissa.

Nuorten toteuttamat lyhytelokuvat olivat osa Tampereella 27.-29.3.2017 järjestettävää NUORI2017 -tapahtumaa. Elokuvia nähtiin Tampere-talon pienessä salissa tiistaina 28.3. klo 9:00-10:30. Löydät lisätietoa täältä.

DOKKINO: Yhdessä! -elokuvia nähtiin myös Dreams.fi Lasten ja nuorten säätiön Unelmafoorumi-tapahtumassa 24.5.2017. Löydät lisätietoa tapahtumasta täältä.

Lisätiedot:

Veera Moilanen
DOKKINO-tuottaja
010 501 5771
dokkino(at)docpoint.info
www.docpoint.info/dokkino

Lisätietoa Suomi 100 -hankkeesta: http://suomifinland100.fi/

SuomiFinland100-banneri_sininen_RGB_790x444_14844