DOKKINO-esitykset 2017

DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma järjestetään jo 15. kertaa!

13_20110126dokkino_c_heidiuutela
Kuva: Heidi-Hanna Karhu

DOKKINO-kiertue starttaa Helsingistä tammikuussa DocPoint–festivaalin yhteydestä. Viisipäiväinen tapahtuma houkuttelee vuosittain tuhansia pääkaupunkiseudun oppilaita ja opettajia elokuvanäytöksiin. Vuonna 2017 DOKKINO valtasi jälleen elokuvateatteri Kinopalatsin Kaisaniemessä 23.-27.1.2017.

Helsingistä DOKKINO jatkaa kiertuetaivaltaan useaan Suomen kaupunkiin kevään ja syksyn aikana. Vuonna 2016 DOKKINO kiersi kahdeksassatoista suomalaisessa kaupungissa ja päihitti aiemmat yleisöennätyksensä keräämällä näytöksiinsä 18 349 innokasta katsojaa! DOKKINO on Euroopan suurin ympärivuotinen ja valtakunnallinen lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma.

DOKKINO-näytöksiä esitetään Helsingin lisäksi Espoossa, Vantaalla, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Turussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Tampereella, Kuusamossa, Vaasassa, Lappeenrannassa, Kotkassa, Kajaanissa, Rovaniemellä, Seinäjoella ja Hämeenlinnassa.

Kuluvan vuoden teemana on “Toiset todellisuudet”. Katsojat pääsevät sukeltamaan elokuvien kautta toisiin todellisuuksiin, joita voi kohdata fyysisessä, mielen sisäisessä tai virtuaalisessa maailmassa. Dokumentit valottavat etenkin nykyajalle ominaista reaali- ja virtuaalimaailman rinnakkaiseloa. Onko teknologian ja sosiaalisen median lisääntynyt käyttö hyvä vai huono asia? Entä miten ne vaikuttavat tapaasi kokea ympäröivää maailmaa?

Vuoden 2017 teema tutkiskelee erilaisia tapoja kokea ympäröivää maailmaa ja seikkoja, jotka tähän kokemukseen vaikuttavat. Opettajien toiveesta käsittelemme etenkin sosiaalista mediaa ja pelaamista, mutta elokuvien kautta katsojat pääsevät myös syventymään muun muassa autismiin, Alzheimerin tautiin, elämään ilman teknologiaa ja suhteelliseen köyhyyteen. Elokuvissa fyysinen ja virtuaalimaailma risteävät keskenään, mikä johdattaa katsojat pohtimaan medioita kriittisesti oppimistehtävien kautta. Elokuvia esitetään kahdessa sarjassa: alakoululaisille (4.- 6.-luokkalaisille) ja yläkoululaisille on omat elokuvasarjansa, joiden elokuvat on valittu ikäryhmien mukaan. Kaikissa DOKKINO-elokuvissa on suomenkielinen tekstitys. Esityssarjojen kesto on alkuesittelyineen n. 80-90 minuuttia.

DOKKINO osallistuu myös Suomen itsenäisyysjuhlavuoteen peräti kahtena vuotena peräkkäin tuomalla esiin lasten ja nuorten omia ääniä. Vuoden 2016 aikana DOKKINO tarjosivat Suomi 100 -hankkeen tuella kouluille maksuttomia DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaverstaita 18 maakunnassa. Verstaissa koululaiset pääsivät toteuttamaan alusta loppuun saakka itse omat dokumenttielokuvansa, jotka käsittelevät moninaisin tavoin juhlavuoden teemaa, Yhdessä. Ne saivat ensi-iltansa tammikuussa 2017 Helsingissä DocPoint-elokuvatapahtumat ry:n järjestämässä juhlanäytöksessä. Tämän jälkeen elokuvat lähtivät 18 paikkakunnan kiertueelle juhlistaen nuorten elokuvantekijöiden saavutuksia, Suomen juhlavuotta ja kotimaista dokumenttielokuvaa. Verstaat ja juhlanäytökset ovat osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa.

DOKKINO 2017 -kiertue

Kevään näytökset:

Helsinki 23.-27.1.2017
Kotka 22.2.2017
Kokkola 14.3.2017
Oulu 15.3.2017
Rovaniemi 16.3.2017
Pori 21.3.2017
Seinäjoki 22.3.2017
Mikkeli 5.4.2017
Kuopio 19.4.2017
Turku 27.4.2017
Jyväskylä 3.5.2017

Syksyn näytökset:
Vantaa 28.9., 29.9. ja 5.10.2017
Espoo 31.10., 2.11. ja 7.11.2017
Hämeenlinna 3.10.2017
Tampere 15.11.2017
Vaasa 16.11.2017
Lappeenranta 21.11.2017
Kuusamo 21.11.2017
Kajaani 22.11.2017

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Lisätiedot:

Veera Moilanen
DOKKINO-tuottaja
010 501 5771
dokkino(at)docpoint.info