Kotimaiset ohjaajat

Pia Andell

Ohjaaja, Mesenaatti

Pia Andell (s. 1964) on turkulainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänen aikaisempia teoksiaan ovat palkittu Göringin sauva (2010), Hetket jotka jäivät (2006) ja Père Lachaise - nekropolis (1996).

DocPoint esittää Andellin elokuvan Mesenaatti, joka valottaa haastattelujen, oikeuspöytäkirjojen ja videoarkistojen kautta Sara Hildénin elämää. Samalla se on värikäs tietopaletti 1940–70-lukujen Suomen taidekentän tapahtumista.

 

Johan Eriksson

Ohjaaja,Vägen till Silverstone

Johan Eriksson (1964)valmistui vuonna 2001 brittiläisestä korkeakoulusta The National Film and Television School, jossa hän opiskeli dokumenttielokuvan laitoksella. Eriksson on toiminut Ylellä ja SVT:llä ulkomaantoimittajana ja ohjannut Ylelle myös dokumentteja. Hän on asunut Gazassa ja Jerusalemissa vuodesta 2003.

Eriksson on tehnyt yli 20 pitempää dokumenttielokuvaa pohjoismaisiin, brittiläisiin seka arabimaailman TV-yhtiöihin. DocPoint esittää häneltä elokuvan Vägen till Silverstone, joka kertoo insinööriopiskelijoiden formula-auton rakentamisesta Gazassa ja heidän kilpailuhaaveistaan.

 

 

Amir Escandari

Ohjaaja, Tuulensieppaajat

Amir Arsames Escandari on syntynyt Teheranissa vuonna 1979. Escandarin perhe lähti Iranista, kun Amir oli 7-vuotias. Perhe tuli Suomeen Jugoslavian sodan jaloista vuonna 1990 ja sai turvapaikan. Escandari on opiskellut elokuvaa Walesin yliopistossa Newportissa vuosina 2003-2007.

Escandari on tehnyt useita lyhytelokuvia. Brasilialaisista katutaiteilijoista kertova Tuulensieppaajat on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa ja se saa ensi-iltansa DocPointissa. 

 
 

Jouni Hokkanen

Ohjaaja, Body of God

Jouni Hokkanen, s. 1964, on helsinkiläinen kirjailija, toimittaja,ohjaaja ja Korean-tuntija. Hän on kuvannut Pjongjangissa viisi lyhytdokumenttia – ilman viranomaisten lupaa. Teoksista tunnetuin on yli 200:lla festivaalilla esitetty Pyognyang Robogirl. Hän on tutkinut myös alakulttuureja 80-luvulta lähtien, kirjoittanut reilu tuhatkunta artikkelia ja ohjannut 11 dokumenttia.

DocPoint näyttää Hokkasen tuotannosta elokuvan Body of God, joka kertoo kehonmuokkauksen historiasta ja sen nykyilmentymistä sekä esittelee keskeiset lävistäjälegendat ja heidän huikeat elämäntarinansa.

 

Tonislav Hristov

Ohjaaja, Love & Engineering

Tonislav Hristov (s. 1978) on bulgarialaissyntyinen Suomessa asuva elokuvaohjaaja. Hän on ohjannut useita dokumentteja YLEn Asiaohjelmille ja hänen ensimmäinen pitkä dokumenttielokuvansa Sinkkuelämän säännöt esitettiin DocPoint-festivaalilla 2011. Muita Hristovin töitä ovat mm. Perhe (2009) ja Soul Food Stories (2013).

Hristovin ohjaama Love & Engineering kertoo insinöörimiesten lanseeraamasta rakkauden algoritmistä, jonka avulla he toivovat löytävänsä tosirakkauden, tai ainakin pariutuvansa nopeasti.

 

 
 

Heikki Huttu-Hiltunen

Ohjaaja, Himmlerin kanteleensoittaja

 

Heikki Huttu-Hiltunen (s. 1960) on helsinkiläinen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Hän on ohjannut muun muassa dokumenttielokuvat Ailan aika (1994), Katso Ihmistä (1999), Henna Leu'dd (2001) ja Henki (2004). Lisäksi hän tehnyt lukuisia tv-töitä, näytelmiä ja kuunnelmia ja käsikirjoittanut elokuvia. Uusimmat näytelmät Kulma (Rovaniemen teatteri) ja Näillä mennään (Kansallisteatteri, vierailu) saivat ensi-iltansa alkusyksystä 2013.
 
Huttu-Hiltusen elokuva Himmlerin kanteleensoittaja kertoo suomalaisopiskelijasta, joka lähtee jalkaisin tutkimusmatkalle Pariisista Helsinkiin ja tapaa Saksassa Heinrich Himmlerin. Elokuva saa ensi-iltansa DocPointissa.
 
 
 

Mika Mattila 

Ohjaaja, Chimeras

Mika Mattila on syntynyt Helsingissä vuonna 1974 ja on valmistunut Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitokselta pääaineenaan kuvaaminen. Mattila on asunut vuosia Kiinassa ja toiminut kameramiehenä Aasiassa. Nykyisin hän asuu kahdella mantereella matkustaen Suomen ja Pekingin väliä.

Chimeras on Mattilan esikoisohjaus ja se kertoo kiinalaisista taiteilijoista jotka etsivät identiteettiään länsimaisten vaikutteiden vyöryssä.

 

Benjamin Oroza

Ohjaaja, Voices of El Alto

Benjamin Oroza (s. 1959) on suomalainen dokumenttiohjaaja, tuottaja ja muusikko. Orozan bolivialainen isä antoi hänelle toiseksi ristimänimeksi Väinämöinen. Peruskoulutuksensa Oroza sai Suomessa, Boliviassa, Länsi-Saksassa ja Yhdysvalloissa. Elokuvataidetta hän opiskeli TaiK:ssa.

Orozan teoksia ovat mm. Cocaine ja Kaivos. DocPointissa ensi-iltansa saava Voice of El Alto kertoo El Altoon, Boliviaan pystytetystä teltasta, johon satunnaiset ohikulkijat saavat poiketa kertomaan tarinansa.

 

Ilkka Rautio

Ohjaaja, Keinolumikylä

Ilkka Rautio (s. 1979) on hankolainen elokuvaohjaaja. Hän on opiskellut dokumenttielokuvaa ja elokuvaleikkausta Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Raution aikaisempia ohjauksia ovat mm. dokumentaariset lyhytelokuvat Hirvikuiskaaja (2011) ja Ei vettä, rantaa rakkaampaa (2008). Hänen uusin elokuvansa Keinolumikylä saa ensi-iltansa DocPointissa. 

 

Juan Reina

Ohjaaja, 6954 Kilometriä kotiin

Juan Reina suomalais-espanjalainen ohjaaja-käsikirjoittaja, joka on syntynyt vuonna 1978 Helsingissä. Elokuvaa Reina opiskeli Walesin yliopistossa Newportissa, ja hän on käsikirjoittanut, ohjannut, tuottanut ja leikannut useita pitkiä ja lyhyitä dokumenttielokuvia.

Reinan aikaisempia ohjaustöitä ovat mm.Albino United (2010) ja Iseta: Behind the Roadblock (2008). Elokuvassaan 6954 Kilometriä kotiin. Reina tuo maahanmuuttokysymykseen aivan uudenlaisia näkökulmia. Elokuva seuraa kongolaisen Mukamusonin matkaa Suomeen, jossa vastassa on kylmä ilmasto, pimeys ja sopeutuminen vieraaseen ympäristöön.

 

Miia Tervo 

Ohjaaja, Santra ja puhuvat puut

Miia Tervon (s. 1980) ensimmäinen opiskelijaelokuva Hylje (2005) sai Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen sarjan pääpalkinnon. Lumikko (2009) sai Tampereella sekä kotimaisen että kansainvälisen sarjan pääpalkinnon ja keräsi monia palkintoja myös ulkomailla.

DocPointilla nähtävä Santra ja puhuvat puut kertoo runonlaulajasta ja  kadonneen karjalaisen identiteetin etsimisestä. Tervo kävi Santran luona kuvausreissuilla kaikkiaan kuusi vuotta ja materiaalia kertyi 300 tuntia. Elokuva koostuu pienistä arjen hetkistä, animaatiokohtauksista, sekä arkistomateriaalista.

 
 

Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen

Ohjaajat, Hätäkutsu 

Hannes Vartiainen (s. 1980) on valmistunut elokuvaohjaajaksi Stadiasta ja Pekka Veikkolainen (s. 1982) on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa graafista suunnittelua. He perustivat elokuvatuotantoyhtiö Pohjankonna Oy:n vuonna 2008.
 
Työpari on tuntenut ala-asteelta saakka ja tehnyt yhdessä kokeellisia dokumenttielokuvia, kuten Hanasaari A (2009) ja Erään hyönteisen tuho (2010). DocPoint esittää lyhytdokumentin Hätäkutsu, jonka rakennusaineina kuullaan Estonian radiokeskusteluja ja hätäpuheluita mm. Oriveden kouluampumisesta vuodelta 2012.