Aho & Soldan -palkittu 2003: Lasse Naukkarinen

Vuonna 2003 toista kertaa jaettavan Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnon sai pitkän linjan dokumentaristi Lasse Naukkarinen.

Naukkarisen pitkä ura elokuvantekijänä ja dokumentaristina ulottuu 1960-luvulta 2000-luvulle ja jatkuu vahvana edelleen. Palkinnon saadessaan Lasse Naukkarinen oli ohjannut 27 dokumenttielokuvan lisäksi neljä fiktioelokuvaa, toiminut kuvaajana 50 elokuvassa.

Lisäksi tuottanut, käsikirjoittanut ja leikannut kymmeniä elokuvia. Hän on myös opettanut eri elokuva-, video- ja viestintäoppilaitoksissa Suomessa, kirjoittanut dokumenttielokuvista ja valokuvannut.

Uudistumiskykyisen Naukkarisen dokumenttielokuvaajan ura alkoi 1970-luvun alussa poliittisilla elokuvilla, jotka nostivat hänet kertaheitolla poliittisten elokuvantekijöiden kärkijoukkoon.

Sittemmin Naukkarinen siirtyi esseemäisempään ja henkilökohtaisempaan tekotapaan, jossa aiheet löytyivät usein historiasta.

1990-luvulla Naukkarinen uudistui jälleen siirtyessään kevyeen videokalustoon. Naukkarisen 90-luvun työt ovat persoonallisia, vahvoja ja hauskoja. Kantavana aiheena on ollut luovien taiteilijoiden kuvaus, toisaalta Miina Äkkijyrkkä, toisaalta Naukkarisen oma poika, taiteilijasielu Esa.

 

Kuva: Heidi Uutela