Harri Römpötti: Lapsimorsiamen odysseia Afganistanista Amerikkaan »

Meillä kohistaan Eurooppaan tulevista pakolaisista ja kitistään Suomeen saakka saapuvista. Helposti unohtuu, että suurin osa pakolaisvirroista ei edes tule Eurooppaan, saati Pohjolan perukoille. Harva tulee ajatelleeksi, että pakolaisia on jopa maissa, joista on yleensä pyritty pois, esimerkiksi Iranissa. Iranilaisen Rokhsareh Ghaem Maghamin dokumentti Sonita (2015) esittelee yhden pakolaisen, mutta kertoo paljon yksilöä isommista asioista. Se […]

Otto Suuronen: Raja-aitojen kaataja – kauan eläköön Illume! »

Suomalainen dokumenttielokuva teki kansainvälisen läpimurtonsa 1990-luvulla. Taustalla vaikuttivat näkemykselliset elokuvantekijät ja vahvistunut kolmikantainen tukijärjestelmä (SES, Yleisradio, AVEK), mutta myös kansainvälisyyteen panostaneet ja luovaan dokumentaariin erikoistuneet tuotantoyhtiöt kuten Epidem (Apollo-palkinto 2009), Kinotar ja tänä vuonna Apollo-palkinnon saava Illume. Epävakaalla ja aina yhtä kriisialttilla elokuva-alalla Illume on operoinut uljaasti jo neljällä eri vuosikymmenellä. Dokumentaristi Jouko Aaltosen, kuvaaja […]

Philip Hoffman toi luovuutta suomalaiseen dokumenttielokuvaan »

Kun kanadalainen elokuvantekijä Philip Hoffman (s. 1955) saapui 1990-luvun alussa Suomeen, hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen dokumenttielokuvaan. Tässä tekstissä kotimaiset elokuvantekijät kertovat suhteestaan dokumentaristiin, jonka vapauttava kokeellisuus antoi monelle tekijälle siivet. ”Hetkellisesti tiesin, mitä merkitsee kauan sitten kadonnut kliseinen sana luovuus.” – Mia Halme   ”Olin Philipin ensimmäinen kontakti Suomeen. Opiskellessani elokuvantekoa Lontoossa lähdin vaihto-oppilaaksi […]

Kai Huotari: Muistoja Petteristä, elokuvantekijästä »

Lähestyvien Sodankylän elokuvajuhlien kunniaksi uudelleenjulkaisemme Kai Huotarin muistokirjoituksen Peter von Baghista. Kirjoitus julkaistu alunperin DocPoint-sivustolla 26.9.2014. Linkki alkuperäiseen tekstiin.     Suruviesti saapui maanantaina: Peter von Bagh, Petteri, oli kuollut edellisenä keskiviikkona 17.9.2014. Suuri, suurin elokuvanystävä on poissa. Petterin kuolema on koskettanut monia, ja hänen elämäntyötänsä on muisteltu runsaasti niin tiedotusvälineissä kuin sosiaalisessa mediassa. Monissa muisteloissa […]

Sanni Myllyaho: Häpeä (Oikeus olla eläin -keskustelu) »

”Tämä on tositarina… ihmisen kehityksestä” lauseeseen päättyy Jos de Putterin elokuva See No Evil. Elokuva koostuu kolmesta jaksosta ja epilogista, joissa seurataan kolmen maailmankuulun ihmisapinan elämää ihmisen varjossa. Syntymäpäiviään juhliva Cheeta on tuotu Liberiasta showbisneksen tarpeisiin; Kanzi on osa elämänmittaista lingvististä koetta; kehitysvammainen Knuckles elää eristettynä lajitovereistaan. Yleisö hörähtelee, kun vanhassa kotivideossa näkyy sikaria tuprutteleva […]

Mari Vaara: Haluatko olla tuote? (Pääseminaari: Vapauden paradoksi) »

Tietoturva ja yksilönvapaus puhutti DocPointin lauantain Vapauden paradoksi -pääseminaarissa lauantaina 31.1.2015. Keskustelua alusti Laura Poitrasin tosielämän trilleri CITIZENFOUR, jossa Edward Snowden uhraa oman vapautensa ja paljastaa koko maailmalle Yhdysvaltain turvallisuusviraston näkymättömät toimet. ”Me olemme menettämässä autonomiamme”, kuuluu yleisöstä. ”Suomessa on pakko olla ihmisiä, jotka osaisivat luoda ohjelman, jonka avulla ihmisten tiedot voidaan suojata. Miksi ette […]

Erkka V. Lehtola: MESSI »

Messi on parempi kuin Maradona. Ei ole. Mutta Messi on ensimmäinen pelaaja, joka ylittää sen riman, että suostun edes keskustelemaan aiheesta. Hän on niin hyvä, että on pakko. FC Barcelonan argentiinalaistähti on murskannut enemmän ennätyksiä kuin Urho ja Sisu jäätä. Mättänyt maaleja: eniten kaudessa, eniten kalenterivuodessa, eniten hattutemppuja, eniten siellä ja täällä. Neljä kertaa maailman […]

Elli-Alina Hiilamo: Syyria sotakuvien takana (Sodan kuvien tarina -seminaari) »

”Olen pakannut ja purkanut tavarani kolme kertaa”, sanoo syyrialainen mies Liwaa Yazjin esikoisdokumentissa Haunted. Mies on yksi niistä, jotka eivät vielä ole lähteneet kodistaan keväällä 2011 alkaneesta sisällissodasta huolimatta. Syyriasta on paennut jo yli 3 miljoonaa ihmistä, ja noin 6,5 syyrialaista on joutunut muuttamaan maan sisällä. Suomen Punaisen Ristin mukaan yli kymmenen miljoonaa syyrialaista on […]

Niko Ahvonen: Mr. Dynamite: The Rise of James Brown »

There Was a Time. Danny Ray. The cape man: ”Ladies and gentlemen! There are seven acknowledged wonders in the world and you are about to witness the eighth…!” Suomessa mr. Rayn juontoa kuultiin viimeistä kertaa Espoo Bluesin areenalla synkkänä ja myrskyisenä yönä 1.11 2006. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka tämä vähänläntä käppänä toimitti menot, kaiketi lähes […]

Anton Vanha-Majamaa: Ihan kuin kaikki muutkin »

Jos Richard Linklaterin mammuttiprojekti Boyhood tarjosi nuoren pojan kasvutarinan kauniilla ihmisillä ja onnellisella lopulla, Tracy Droz Tragosin ja Andrew Droz Palermon yhteisohjaus riisuu samasta kertomuksesta kaiken taian. Kolmea köyhyydessä elävää nuorta seuraava Rich Hill karttaa varattomuuden romantisointia ja toisaalta kauhistelua. Punaisena lankana kulkee yhden päähenkilön toteama: ”Me emme ole roskasakkia. Me olemme hyviä ihmisiä.” Tuo […]