Outi J. Hakola: Kuolema dokumenttielokuvassa

Väkivaltainen tai muutoin poikkeuksellinen kuolema on aina kiinnostanut elokuvantekijöitä, mutta arkipäiväinen kuolema, jossa sairaudet ja vanhuus vähitellen näännyttävät ihmisen, on ollut harvinaisempi valkokankailla. Siinä missä väkivaltaisen kuoleman kuvaukset keskittyvät kuolemisen olosuhteisiin, tavallisen kuoleman kuvauksissa huomio on ihmisissä ja heidän asennoitumisessaan lähestyvään kuolemaan. Tänä vuonna DocPoint -festivaalilla esitetään kaksi dokumenttia, jotka käsittelevät kuolemista ja saattohoitoa. Seven Songs for a Long Life (2015) kuvaa skotlantilaisen saattohoitokodin arkea ja The Perfect Circle (2015) kahta italialaista terminaalipotilasta. Molemmissa dokumenteissa halutaan antaa ihmiselämälle merkitys sen loppuun saakka.

Kiinnostus kuoleviin ihmisiin on voimistunut etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Huomio tavalliseen kuolemaan on kasvanut yhtäaikaa saattohoitokäytänteiden yleistymisen kanssa. Saattohoidolla tarkoitetaan lähestyvään kuolemaan valmistautumista. Kuolemisesta pyritään tekemään yksilölle laadukas kokemus siten, ettei hoitaminen keskity vain fyysisiin oireisiin, vaan potilaan henkisiä, psykologisia ja sosiaalisia tarpeita huomiodaan yhtä lailla. Samalla tavoin Seven Songs for a Long Life ja The Perfect Circle ovat yksilölähtöisiä ja piirtävät inhimillisen kuvan kuoleman odottamisesta. Dokumenttien lähestymistavat ovat kuitenkin hyvin erilaiset.

SEVEN_SONGS_artikkelikuva_nettiin

Amy Hardien Seven Songs for a Long Life piirtää kuvan arkipäivän sankareista, sekä potilaista että henkilökunnan jäsenistä, jotka kieltäytyvät antamasta kuolemalle identiteettinsä tärkeimmän määrittäjän roolia. Sairastamisen sijasta dokumentissa painotetaan elämästä nauttimista kaikissa olosuhteissa. Nimensä mukaisesti tarinassa musiikilla on tärkeä merkitys. Elokuvan toteutus liittyy ajatukseen, että musiikkia voidaan käyttää lääketieteen ohella terapeuttisena välineenä hyvinvoinnin kasvattamisessa.

Patient Julie sings Dream a Little Dream with Mandy Malcolmson, staff nurse at Strathcarron Hospice, Scotland, UK 21/11/2014 PHOTO BY MURDO MACLEOD Tel + 44 131 669 9659 Mobile +44 7831 504 531 Email:  m@murdophoto.com
Patient Julie sings Dream a Little Dream with Mandy Malcolmson, staff nurse at Strathcarron Hospice, Scotland, UK 21/11/2014

Tutkimukseen ja terveyteen liittyvät kysymykset ovat aiemminkin painottuneet Amy Hardien palkitussa tuotannossa, ja tämän dokumentin inspiraationa on toiminut hänen residenssitaiteilija-aikansa Strathcarron-saattohoitokodissa, jossa laulamisesta on tullut yksi tapa ylistää elämää, luoda yhteisiä muistoja ja tulkita tuntoja kuoleman edessä. Hetket, jolloin ihmiset laulavat kameralle yksin ja yhdessä muiden kanssa, ovat koskettavia. Laulut kertovat haikeudesta, luopumisesta ja rakkaudesta. Niistä teemoista, jotka lähestyvä kuolema nostaa ihmisen mieleen. Samalla ne antavat dokumentille raikkaan ja lämpöisen sävyn, joka korostaa elämäniloa.

Saattohoito on yhä useamman meistä tulevaisuudennäkymissä. Lääketieteen kehittyminen on tarkoittanut sitä, että suurta osaa niistäkin taudeista, joita ei pystytä parantamaan, pystytään usein hidastamaan. Terminaalivaihe voi siten olla kaikkea parista päivästä kymmeniin vuosiin. Eläminen siten, että kuolema kulkee jatkuvasti rinnalla, painottaa jatkuvaa tietoisuutta kuolemasta ja tulevaisuuden epävarmuudesta. Seven Songs for a Long Life toivoo, ettei epävarmuus veisi iloa ihmisen nykyhetkestä, mutta The Perfect Circle suhtautuu kuolemiseen jopa raivokkaan uhmakkaasti.

THE_PERFECT_SIRCLE_artikkelikuva

The Perfect Circle on yhtälailla kiinnostunut ihmisläheisyydestä ja sosiaalisten kysymysten merkityksestä, mikä on linjassa ohjaaja Claudia Tosin ja Movimenta-tuotantoyhtiön muissakin ihmiskohtaloiden kuvauksissa. Dokumentissa kuolema nähdään osana elämänkiertoa, vääjäämättömänä osana ihmisen kohtaloa. Kohtalonomaisuuteen ei kuitenkaan tarvitse sopeutua. Uhmakkaasta asenteesta kielii myös elokuvan lainattu tunnuslause ”Do not go gentle into that good night”, joka on tullut tunnetuksi Dylan Thomasin runosta, jossa hän vaatii, että vanhan iän tulisi raivota ja palaa kirkkaana ennen kuolemaa.

THE_PERFECT_SIRCLE_02

Dokumentti kertoo Ivanosta ja Merisistä, joilla on enää hyvin hento ote elämästä. Päivästä toiseen heidän voimansa ehtyvät yhä enemmän, ja luopuminen on vaikeaa sekä heille että heidän omaisilleen. Mielenkiintoisen dokumentista tekeekin sen, että toisin kuin usein saattohoitokuvauksissa kuolevista ihmisistä ei piirretä kuvaa rohkeina, emotionaalisesti kypsinä ihmisinä, jotka pystyvät käsittelemään omia tunteitaan ja elämästä luopumista. Etenkin Ivano on uhmakas ja ärsyttävyyten asti itsepäinen halussaan pitää kiinni elämästä ja raivotessaan lähestyvälle kuolemalle.

Kumpikaan päähahmoista ei ole valmis kuolemaan. He tuovat inhimillisen tuulahduksen tarpeeseen todistaa, että vanhana kuoleminen olisi jotenkin sen luonnollisempi osa omaa elämää kuin nuorempanakaan. Molemmille halu pitää kiinni elämästään kertookin eletyn elämän taianomaisuudesta ja halusta olla rakkaimpiensa kanssa. Omasta mielestään heillä olisi vielä sekä annettavaa että saatavaa.

Itse kuolema molemmissa elokuvissa kuvataan kauniisti. Kuoleman hetkiä ei näytetä, mutta sen äärelle hiljennytään. Viime hetkillä tärkeimmäksi nouseekin rakkauden merkitys – rakkaus elämään ja rakkaus itselle tärkeisiin ihmisiin. Kuolemaa käsittelevien dokumenttien tärkein huomio ei olekaan se, opimmeko hyväksymään kuolevaisuutemme, vaan miten opimme ymmärtämään elämäämme.

Outi Hakola
Outi Hakola, FT, jonka tutkimusintressejä ovat Yhdysvaltain media ja populaarikulttuuri sekä erityisesti kuoleman ja kuolemisen näkyvyyteen liittyvät kysymykset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *